Kirjoittanut Sohvi Sirkesalo
Ei sille voi mitään, liikutus ottaa vallan. On Kaustisen juhlien avaus, harmoonit rivissä Pelimannitalon rinteessä, aurinko paistaa, taivas on sininen, soitto alkaa. Olen kansanmusiikkijuhlilla laskujeni mukaan 14. kertaa ja tunnelma lähtee viemään mukanaan.
Tulin ensimmäisen kerran töihin kesällä 1995 tiedotustoimistoon, jossa jatkoin viisi kesää. 2006-2010 olin tiedotuspäällikkönä. Välivuosina kävin festivaalivieraana muutaman kerran ja kesällä 2016 olin ensimmäistä kertaa talkoolaisena, juontotehtävissä. Jännää!
Onneksi ensimmäinen vuoroni oli vasta tiistaina. Maanantain oli aikaa tavata tuttuja, kuunnella musiikkia, päästä festivaalitunnelmaan. 51 viikkoa vuodessa olen kansanmusiikin kanssa tekemisissä satunnaisesti, lähinnä Tampereen Telakan Rahvaanmusiikin kerhoissa yleisönä. Sen yhden viikon sitten heittäydyn mukaan sitäkin enemmän.
Aloitin juontohommat suoraan Areenalta ja heti Kansantanssin illalla, kuuden tanssiryhmän koontiesitys, tiukka aikataulu. Onneksi Areenan backstagelta löytyi tuttuja ihmisiä ja oli leppoisa meininki. Tunnustin, että jännittää. Olen juontanut monissa erilaisissa tapahtumissa, mutta Areenassa on jotain erityistä: maisema, tunnelma, yleisön läsnäolo. Takahuoneen porukka ymmärtää, kannustaa, vitsailee ja tartuttaa rentouden enkä lopulta mikrofonin saadessani enää hermoile yhtään. Kun maanantain viimeinen juonto, Kauko Käyhkö 100 v. -tanssit, käynnistyi innostuin jo melkein laulamaan ”Kaksi vanhaa tukkijätkää…”. Mukavaa tämä spiikkaaminen!
Keskiviikolle tuli yllätyskeikka, suomenruotsalaisten oma Lilla spelmansstämman ja hirveät paineet ruotsin kielen osaamisesta. Tottakai osaan ruotsia, juu, mutta juontaminen yleisölle, jossa on lähikuntien ja Pohjanmaan rannikkoseudun väkeä aiheutti umpihämäläiselle ylimääräistä hikoilua. Karlebynejdens spelmansgille ja muut esiintyjät neuvoivat ja auttoivat kielikankeuden norjistamisessa ja lopulta haparointien jälkeen nauratti. Lupasin kaikille, että JOS seuraavana vuonna pääsen juontamaan Spelmansstämmanin, osaan sujuvasti finlandssvenskaa.
Areenan backstagella on aivan oma tunnelmansa. Aikataulu on välillä todella vaativa, soitinten ja esiintyjien lukumäärä hurja, harmooneja kuljetetaan sateessa ja paisteessa, mikrofonit ja piuhat vedetään minuuttien tarkkuudella valmiiksi. Juontajana pysyttelen pois tieltä ja ihailen roudareiden ammattitaitoa. Vilskettä, vilinää! Kahvia, lättyjä, lisää kahvia!
Viikon aikana minulla oli ilo kutsua lavalle mm. nuoruudesta saakka suosikkeihini kuulunut Piirpauke, arvostamani laulaja-lauluntekijä Pave Maijanen ja avata tunnelmallinen Yonan ja Kyösti Mäki-Mattilan yhteiskonsertti. Välillä satoi, välillä paistoi, joinakin hetkinä Areenan takatiloissa pyöri esiintyjiä reilusti sadan hengen verran, toisinaan oli hyvin väljää. Lauantaina iltapäivällä koitti juontotalkoolaisen viimeinen keikka, sympaattisen ja sytyttävän Anssi Kelan konsertti. Siitä tuli koko viikon lyhyin juonto. Lavan eteen oli pakkautunut tiivis rivi Anssi Kelan faneja, riitti että sanoin artistin nimen ja yleisö yltyi huutamaan ja taputtamaan… Nöyrä juontaja siirtyi takavasemmalle.
Maanantaina alkaa toinen iloinen urakka talkoolaisena Kaustisella, ensimmäisenä vuorossa Iholla-salissa Timo Alakotilan soolokonsertti. Jännää!
Kirjoittaja asuu Tampereella, työskentelee lehtorina ja kansainvälisten asioiden koordinaattorina TAMKin Taiteen, musiikin ja median yksikössä. Lisäksi hän toimii aktiivisesti Teatteri Telakalla ja on Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsen.