Jotenkin se vaan on niin hurjaa

Onko kirjoittajalla päällään kansallispuku?

Onko kirjoittajalla päällään kansallispuku?

Kupliva ilo, sellainen pieni jännittävä odotuksen tuntu vatsanpohjassa, ja kaikki näyttää kauniilta. Suorastaan riemukas olo jo heti aamusta, kun herää ja avaa silmät uuteen päivään.

Vähän kahvia koneeseen ja ehkä päivän lehti, jos naapurin mukava jamppa on laittanut oman luetun lehtensä kiertoon. Rahtusen hankala keskittyä lukemaansa, kun ajatukset kuitenkin kiertyvät ja liitävät ja palaavat aina samaan. Hymyilyttää ilman syytä, ja ilme on valitettavan typerä sen jatkuvan hymyn kanssa. Välillä sitä huomaa jäävänsä vaan haaveilemaan tulevasta, eikä murheetkaan tunnu niin isoilta.

Aurinkokin paistaa, vaikka sataa. Koska tunne. Semmonen kokonaisvaltainen. Rakastuminen. Muka kemiallinen reaktio. Miten voi olla, jos sadekaan ei ole sadetta.

Pakko palata muutama vuosi taakse päin ja muistella ensi kohtaamista. Tapahtui se elokuvista tuttu ensisilmäyksellä-homma. Pinttyneesti rokkifestarieukko, ja silti meni jalat alta. Ja ihon alle. Ja mitä näitä nyt on. Helposti pystyy palauttamaan mieleen värit, valon ja tuoksut. Ja Tallarin Ritun viulunsoiton. Ei unohdu.

Toivon samaa rakastumisen kokemusta mahdollisimman monelle tänä kesänä. Kannattaa ottaa riski ja uskaltaa antaa tunteen viedä. Jos jännittää, väitän, että vertaistukea saa ja löytyy varmasti, kun hieman kääntelee päätään.

Ihailen suuresti niitä, joilla rakastumisen tunne on jo ehtinyt muuttua rakastamiseksi ja ystävyydeksi ja kumppanuudeksi, ja on kasvettu yhteen erottamattomasti ja yhteistä polkua on takana kilometritolkulla.

Vaan nautin nyt näistä kepeistä rakastuneista ensi metreistä, koska nyt on niiden aika. Ja lähden toimistolle tekemään rakkauden tekoja.

Sanna <3 Kaustinen FMF!

Sanna Syrjälä hoitaa mm. kansanmusiikkijuhlien yritysyhteistyötä.

Share