Juhlille valitaan vuosittain Vuoden yhtye, jonka nimitys julkaistaan tammikuisella Folklandia-risteilyllä. Vuoden yhtye -nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye, joka on ansioillaan, tuoreella otteellaan tai pitkällä urallaan osoittanut erityistä osaamista kansanmusiikin saralla. Nimitys on kansanmusiikkikentällä varsin arvostettu.

Vuoden yhtyeet kautta aikan löydät tästä.

Vuoden 2017 yhtyeen esittely

Gájanas

Gájanas, suomeksi kaiku, on nelihenkinen vuoden 2016 alussa perustettu yhtye. Nimensä mukaisesti yhtyeen musiikissa kaikuu saamelainen perinne, joka kohtaa nykyhetken värikkäänä yhteensulautumisena. Gájanaksen musiikissa voi kuulla vuoropuhelua perinteisen ja modernin saamelaismusiikin välillä.

Musiikissa ja joiuissa korostuu alkuperäiskansan vahva yhteys luontoon. Gájanas on monikulttuurinen yhtye. Joikaaja-laulaja Hildá Länsman on pohjoissaamelainen muusikko Suomen huipulta, Utsjoelta. Basisti Erkki Feodoroff puolestaan on kolttasaamelainen, ja hän on kotoisin Inarista. Yhtyeen rumpali Kevin Francett ja kitaristi Nicholas Francett ovat veljekset, joiden sukujuuret ulottuvat Inarista Ahvenanmaalle ja aina Amerikkaan asti. Monikulttuurisuus kuuluukin musiikissa vahvasti. Gájanaksen inspiraation lähteenä on saamelaisen kulttuurin lisäksi koko maailma.

Share