Tiedote 16.7.2017
Julkaisuvapaa heti

KAUSTISEN KANSANMUSIIKKIJUHLAT HUIPPUTULOKSEEN

Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietettiin 50. kerran menneellä viikolla – huikein tuloksin.

”Pro Kaustisen tuotantovuosista tämä oli ehdottomasti menestyksekkäin – laadukkaan, huipputasokkaan ohjelman lisäksi festivaali onnistui taloudellisesti ihan nappiin,” ilakoivat puheenjohtaja Sirpa Lahti ja toiminnanjohtaja Sini Keränen. Juhlien kokonaiskäyntimäärä kasvoi lähes 55.000 käyntiin: ”Osasimme odottaa kasvua, mutta kyllä tämä tulos meidät silti häkellytti täysin,” Lahti kertoo.

Myytyjen lippujen määrä kasvoi myös merkittävästi, nousten yli kahteenkymmeneentuhanteen (22.395 myytyä lippua, vrt. 16.743 lippua vuonna 2016). Kokonaiskäyntimäärää kasvatti osaltaan myös entisestään kasvanut pelimannien määrä: jälleen ennätysmäärä, yhteensä 5207. ”Viikonlopun kävijäkuntaa täydensi myös Suomen Eläkeliiton kanssa tehty yhteistyö, joka toi juhlille noin kaksi tuhatta liiton jäsentä,” summaa Keränen.

Juhlavuoden kokonaiskäyntimäärä oli 55.958 käyntiä (2016 42.892 käyntiä).

Ensi vuonna juhlia vietetään 9.-15.7.2018. Juhlien teemana on luonto. Ohjelmassa näkyy myös Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen teema elävä perintö sekä maakuntateema Lappi.

Kuva: Risto Savolainen

Lisätiedot:

Sini Keränen
toiminnanjohtaja
Pro Kaustinen ry
040 1729 566
sini.keranen(a)kaustinen.net

(TIEDOTETTA KORJATTU 21.7. klo 9.00: Myytyjen lippujen määrä vuonna 2017 yhteensä 22.395 kpl, ei 21.287 ja kokonaiskäyntimäärä 55.958 käyntiä, ei 54.850.)

Jaa