Perjantaina 10.7. klo 15 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa pidettävässä VISIO2025 seminaarissa käsitellään kansanmusiikin ja kansantanssin alan ensimmäistä yhteistä kulttuuripoliittista tavoiteohjelmaa VISIO2025. Työ aloitettiin vuonna 2013, samalla kun käynnistettiin kahden kattojärjestön toimintojen yhdistäminen. Monien seminaarien ja keskustelujen kautta näyttää alalle löytyvän yhteinen ääni, joka huolehtii sekä harrastajakentän että ammattilaiskentän tarpeista. Musiikki ja tanssi kulkevat osittain erillään osittain yhdessä. Koulutuksesta, tutkimuksesta sekä julkaisutyöstä on erityisesti huolehdittava, sillä ne ovat alamme ”kulmakiviä”. Edustamme valtakulttuurin lisäksi myös Suomessa harjoitettavia vähemmistön kansanmusiikkeja ja -tansseja, maailmanmusiikkikulttuureja ja maailman tansseja. Lopullinen tavoiteohjelma tullaan julkaisemaan syksyllä 2015.

Yhteisöllisyyden ylistys, moniarvoisuus, perinteistä ponnistaminen ja perinteiden vaaliminen, uuden ajan taiteen ja uudenlaisen hyvinvoinnin luominen, kokemuksellisuus. Nämä ovat mm. niitä avainsanoja, jotka vilahtelevat asiantuntijoiden toimittamissa teemateksteissä ja ovat vilahdelleet keskusteluissa. Tavoiteohjelmalla pyrimme osoittamaan oman näkemyksemme siitä mitä kansanmusiikki ja kansantanssi on Suomessa vuonna 2025 ja mitä meidän edustamamme ala pystyy tarjoamaan muulle taide- ja hyvinvointikentälle.

Tavoiteohjelma tullaan päivittämään vuosittain, pyrimme olemaan aina aikaamme edellä.

Tavoiteohjelman luonnostekstejä voi lukea täältä.

Lisätietoja: Riitta-Liisa Joutsenlahti, toiminnanjohtaja, tj@kansanmusiikki.fi, 044-7516366