Rakenna linnuille taidekoti tai opi tekemään pirtanauha!

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Käsityötkin näyttävästi mukana Kaustisen juhlilla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ei pelkästään seurata esityksiä, tanssita tai soiteta. Päivittäiset tanssituvat, musiikkityöpajat ja jamiworkshopit kutsuvat mukaan musisoimaan ja tanssimaan. Vetäjinä on mukana alan huippunimiä kuten Antti Savilampi, Piia Kleemola ja Heikki Lahti. Jameja vetävät myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kansainväliset tähtivieraat Ruotsista Yhdysvaltoihin. Juhlien aikana voi myös oppia uusia taitoja ja käyttää käsiään. Käsityöpajoja on tarjolla laidasta … Read More

Share

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat myös elokuvan, teatterin ja tanssin juhlaa

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on mahdollisuus nauttia todella laajasta taidekattauksesta. Kansanmusiikin ja kansantanssin sateenvarjon alle mahtuu tänä kesänä paljon taiteidenvälisyyttä. Etenkin musiikkiin liittyviä elokuva- ja teatteriesityksiä on tarjolla runsaasti. Ensiesityksensä Kaustisella saa muun muassa nykykansanmusiikkia käsittelevä lyhytelokuva Kattojamit – Rooftop Folk. Kansanmuusikko Anni Tolvasen ja äänitaiteilija Mikko H. Haapojan lyhytelokuva käsittelee ns. city-pelimanniutta ja on kuvattu Helsingissä syksyllä 2015. Elokuvassa esiintyvät Emilia … Read More

Share

Kaustinen on pelimannien ja kansantanssijoiden kohtauspaikka

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Kansantanssin riemuvuosi näkyy Kaustisella Viime vuosina Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on satsattu kovasti myös kansantanssijoiden viihtyvyyteen, ja työ on tuottanut tulosta: juhlilla esiintyvien kansantanssiryhmien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna myös Kaustisella vietetään valtakunnallista Kansantanssin riemuvuotta, jolla juhlistetaan sitä, että ensimmäisestä suomalaisesta kansantanssiesityksestä on kulunut tasan 150 vuotta. Kaustisella kansantanssia nähdään runsaasti koko festivaaliviikon ajan. ”Mukana on kaikenikäisten ryhmiä lastenryhmistä eläkeläisiin, harrastajia … Read More

Share

Kaustisella tröötätään ja lirutellaan

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

 Teemana puhallinsoittimet Kansanomaisia puhallinsoittimia ei välttämättä arkisin pääse usein kuulemaan, mutta Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ne näkyvät ja kuuluvat monessa yhteydessä pitkin viikkoa. Tämän vuoden festivaalilla puhallinteema on esillä komeasti heti avajaisissa, joihin tuodaan takaisin aloitusfanfaariperinne. Erilaisia puhaltimia nähdään myös kotimaisten ja kansainvälisten vieraiden käsissä. Vuoden yhtye on Piirpauke Vuoden yhtye liittyy tänä vuonna sekä puhallinteemaan että Kainuu-maakuntateeman. Piirpauke perustettiin jo 1974, … Read More

Share

Kaustisen showcase-yhtyeet tarjoavat monipuolisen musiikkikattauksen

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat esittelee showcase-sarjassaan nousevia kansanmusiikin nimiä. Tämän vuoden esiintyjät valittiin vajaan kolmenkymmenen hakijan joukosta. Esittelyssä siis Hermanni Turkki, Onni Rajaniemi ja Slack Bird! Hermanni Turkki on katusoitto-olojen muovaama Seitsemänhenkinen Hermanni Turkki -yhtye on katusoiton muovaama muusikkojoukko Helsingistä. Vaikka nykyään suuri osa keikoista on klubi- ja konserttiolosuhteissa, kaduilla soitetaan edelleen. ”Viimeksi Helsinki-päivänä kesäkuussa oli parikin katusoittokeikkaa, muun muassa metrossa”, kertoo yhtyeen … Read More

Share

Kaustisella runsaasti kansainvälistä väriä

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla liehuvat jälleen monen maan liput. Suomen lisäksi esiintyjiä on tulossa yhteensä 19 maasta, mukana sekä kansainvälisesti merkittäviä artisteja että innokkaita pelimanneja. Heidän joukossaan on muun muassa pitkän linjan haitaritähti, englantilainen Karen Tweed. Hän muodostaa yhdessä suomalaisen Timo Alakotilan kanssa upean May Monday -duon, joka esiintyy Kaustisella festivaaliviikon maanantaina ja tiistaina. Pohjoismainen ulottuvuus on perinteiseen tapaan hyvin edustettuna festivaalin … Read More

Share

Kaustisella satsataan lapsiin ja varhaisnuorisoon

Hilkka RauhalaLehdistötiedotteet, Yleinen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla satsataan perinteisesti paljon siihen, että perheet viihtyisivät tapahtumassa. Festivaalipuisto on suunniteltu myös lapsiperheille toimivaksi, ja lasten on turvallista kulkea siellä. Perheiden käytössä on lastenhoitohuone, ja WC-tiloista löytyy pottia. Alle 7-vuotiaille on vapaa pääsy alueelle. Uutuus on myös lastenpassi, johon voi kirjoittaa vanhempien yhteystiedot. Tänä vuonna ohjelmasuunnittelussa on myös pyritty huomioimaan perheen pienimpien lisäksi myös varhaisnuoriso. Kansanmusiikkijuhlien esiintyjäkaartista löytyy … Read More

Share

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelma julki

Sini KeränenLehdistötiedotteet

Tiedote 8.3.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietetään tulevana kesänä 49. kerran. Juhlien monipuolinen ohjelmatarjonta koostuu tuttuun tapaan suuresta määrästä persoonallisia pelimanneja, kotimaisista eturivin kansanmuusikoista, mielenkiintoisista kansainvälisistä kansanmusiikkinimistä sekä suuremmalle yleisöllekin tutuista laulaja-lauluntekijöistä. Tänä vuonna ohjelmassa nostetaan esiin erityisesti puhallinmusiikkia. Kaustiselle saapuu muun muassa komeetan lailla Euroopan maailmanmusiikkilavoille noussut itävaltalainen Federspiel, joka käsittelee maansa tunnettua puhallinmusiikkiperinnettä raikkaalla ja taidokkaalla otteella. Suomalainen Wind on … Read More

Share

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien juhlavuoden pidot mukaan Suomi 100 -ohjelmaan

Sini KeränenLehdistötiedotteet

Tiedote 26.2.2016 Julkaisuvapaa heti Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Pidot-juhlahanke on valittu osaksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. Pidoilla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää festivaalia. – Kansanmusiikkijuhlat on tärkeä osa suomalaisen maaseutukulttuurin ja kansanmusiikin historiaa. Juhlakulttuurista ammennetaan myös juhlavuoden teema pidot, kertoo festivaalin puheenjohtaja Sirpa Lahti. Pitoteema läpäisee vuoden 2017 juhlat kokonaisuudessaan, ja syrjäyttää vuodeksi vuosittaiset maakuntateemat: Nyt pitopöytään tuodaan koko Suomi … Read More

Share

Soriasti, koriasti Kaustisella!

Sini KeränenLehdistötiedotteet

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2016 pistetään jalalla koriasti muun muassa puhallinmusiikin tahtiin. Kesää teemoittavat kansantanssin riemuvuosi ja kansanomainen puhallinmusiikki. Maakuntateemana on Kainuu. Kaustisen vuoden 2016 yhtyeeksi on valittu juuri 40-vuotisjuhlavuottaan viettänyt maailmanmusiikkiyhtye Piirpauke. Kuhmolaisen Sakari Kukon luotsaama yhtye kuului maailmanmusiikin uranuurtajiin yhdistellen kansanmusiikkivaikutteita ennakkoluulottomasti eri musiikinlajeihin jo ennen kuin käsitettä oli keksittykään. Yhtyeen nimi on peräisin karjalaisesta, hälyä ja meteliä tarkoittavasta sanasta. … Read More

Share